Mallaskuun Panimo
Verkkosivut, Some & Kuvatuotanto

Kun pienpanimon näkyvyys ei enää vastannut sitä, mitä pullossa oli.

Lähtökohta

Kymmenen vuoden historia ansaitsi uuden tavan näkyä.

Mallaskuun Panimo on lapualainen pienpanimo ja artesaanijuomien valmistaja, jonka tuotteissa paikallisuus ei ole vain markkinointipuhetta. Raaka-aineita tulee läheltä, kurpitsat kasvatetaan omiin tuotteisiin ja myös panimon pohjalaiset juuret näkyvät vahvasti siinä, mitä ja miten se tekee. Vuosien varrella panimon verkkosivut olivat kuitenkin jääneet muun toiminnan ja yrityksen muutosten varjoon. Ne eivät enää vastanneet sitä laatua ja persoonallisuutta, jota tuotteet edustavat. Myös sosiaalista mediaa käytettiin lähinnä tiedotuskanavana, vaikka tuotteissa ja niiden tarinoissa oli paljon enemmän potentiaalia herättää kiinnostusta. Yhteistyö alkoi sosiaalisen median uudistamisesta. Tavoitteena oli nostaa Mallaskuun tuotteet paremmin esiin, lisätä tunnettuutta ja rakentaa panimolle aktiivisempi tapa olla yhteydessä asiakkaisiin. Samalla lähdimme pohtimaan isompaa kysymystä: miltä lähes kymmenen vuoden historiaa omaavan pienpanimon pitäisi näyttää verkossa nyt – ja vielä vuosien päästä? Lopputuloksen ei haluttu olevan täysin uusi Mallaskuu. Sen piti olla edelleen tunnistettavasti oma itsensä, mutta modernimpi, raikkaampi ja laadukkaampi tapa näyttää se, mikä panimossa oli ollut olemassa jo pitkään.

No items found.
Ratkaisu

Paikallisia raaka-aineita, pohjalaisia juuria ja uusi tapa näkyä.

Työ aloitettiin tarkastelemalla, mitä Mallaskuussa kannattaa säilyttää ja mitä uudistaa. Brändille ominaiset värit pidettiin mukana, mutta niiden käyttöä ja koko visuaalista ilmettä kehitettiin vastaamaan paremmin nykyaikaista verkkoympäristöä. Paikallisuus nostettiin yhdeksi kokonaisuuden tärkeimmistä teemoista niin kuvissa, teksteissä kuin uudessa Etelä-Pohjalaaseen henkeen rakennetussa tone of voicessakin. Myös ihmisen roolia muutettiin. Panimon taustalla oleva yrittäjä nostettiin näkyvämmin esiin, ja kasvottoman yritysesittelyn sijaan verkkosivuille rakennettiin enemmän artesaanimainen tarina kokemuksesta, intohimosta ja tekemisen juurista. Samalla sivuista tehtiin toimiva myyntialusta, jossa tuotteisiin tutustuminen, yhteydenotto ja tulevaisuudessa myös verkkokaupasta ostaminen ovat mahdollisimman sujuvia. Sosiaaliseen mediaan tuotetaan jatkuvasti sisältöä, jossa tuotteet ovat keskiössä. Omilla valokuvilla niille voidaan rakentaa aitoja ympäristöjä, tuoda mukaan luontoa ja pohjalaisia juuria sekä näyttää, miten tuotteet sopivat erilaisiin hetkiin ja elämäntapoihin. Tavoitteena ei ole vain näyttää pulloa, vaan rakentaa sen ympärille tunnetta laadusta, paikallisuudesta ja tuotteiden omasta maailmasta. Pienestä somen ylläpidosta alkanut yhteistyö on kasvanut pitkäaikaiseksi kokonaisuudeksi, jossa olemme päässeet vaikuttamaan Mallaskuun näkyvyyteen monesta suunnasta. Tuloksia on näkynyt kasvavana kiinnostuksena tuotteita kohtaan, kyselyinä somessa ja lisääntyneenä näkyvyytenä. Ehkä merkittävin muutos on kuitenkin ollut se, että aiemmin lähinnä tiedottamiseen käytetystä somesta on tullut aktiivinen osa yrityksen näkyvyyttä ja asiakashankintaa.